sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Hengissä ollaan!

Ensimmäinen viikko takana ja hengissä ollaan, eli voisi sanoa että tavoitteisiin on päästy! Maanantai aamuna hyppäsimme junaan ja matkasimme lentokentälle. Lento sujui muuten hyvin, mutta Mallu joutui istua toisella puolella lentokonetta(16 riviä takanapäin!!) yksin. Sekä laskeutuminen sattui korviin niin paljon, että itku meinasi tulla. Kun lopulta pääsimme Prahaan oli maalaistytöt ihan pihalla, mutta onneksi selvittiin oikeeseen junaan ja pääsimme 250km pitkän junamatkan jälkeen vihdoin Brnoon! Olimme Brnossa perillä tosi myöhään. Matkustamista oli yhteensä 13h. Päivä oli siis todella raskas, joten hostelille päästyä söimme vähän ja aloimme nukkumaan.
Toni onnellisena Burger Kingin antimista Helsingin lentokentällä.

Prahan junassa kortin peluuta
 Tiistaina lähdimme meidän tuutoreiden kanssa hoitamaan täällä välttämättömiä asioita, kuten esimerkiksi. nostimme rahaa, hoidimme terveysasiat kuntoon ja hankimme julkiseen liikenteeseen kortin, että voimme kulkea töihin jne... Sen jälkeen kävimme syömässä ja kiertelimme kaupunkia. Ensimmäinen huono puoli täälä tuli vastaa. Nimittäin täälä ei saa kunnon kahvia. Joten Suvi otti summan mutikassa expressoa, mikä oli ihan hyvää. Mutta hän luuli, että pieni kuppi on täällä samakuin suomessaki. No ei ole! Kupissa oli kahvia noin kahden hörpyn verran. Myös Mallu tilasi Starbuckista vahingossa kahvin, tai siis "Marleua". Hän ei juo kahvia ja se kahvi ei ollut hyvää.

Tiistaina menimme myös tutustumaan Sesin ja Tonin työpaikkoihin. Sesin ja Tonin blogia voit seurata tästä. Sieltä voi lukea tarkemmin heidän työpaikoistaan. Olimme viimeisenä tutustumassa Sesin työpaikkaan jossa kaikki mitä meille kerrottiin meni ohi, koska oli tosi kiireinen ja tapahtumarikas päivä, jonka takia olimme todella väsyneitä. Illalla Toni, Sesi ja Mallu menivät tutustumaan lähiympäristöön jolloin Suvi jäi hostellille soittelemaan kotia päin.
Tuutoreiden kanssa syömässä.
Keskiviikkona pääsimme vihdoin tutustumaan meidän omiin työpaikkoihin Suvi on Likusakissa ja Mallu kindergartenissa. Meidän työpaikoilla on eroa vain 200 metriä, mutta meidän työajat on niin erilaiset, että emme kulje samaan aikaan töihin. Työpaikat ovat kaukana keskustasta, Brnon huonolla alueella. Tasoeron huomaa todella selkeästi. Kerromme lisää meidän työpaikoistamme myöhemmin!
Meidän työpaikkojen tutustumisen jälkeen, Toni ja Sesi lähtivät jo töihin. Meillä oli vapaa ilta! Lähdimme tutustumaan keskustaan ja tottakai törsäämään rahaa vaatekauppoihin. 
 Torstaina meilläkin oli ensimmäinen työpäivä. Päivä meni enimmäkseen ihmettelemiseen ja työpaikkaan tutustumiseen. Mutta siittäkin tulee tarkemmin tietoa myöhemmin. (Torstaina Marleena kävi myös todella hienossa paikassa syömässä, josta ehkä myöhemmin tulee kuvia!) Teemme luultavasti jossakin vaiheessa ruokapostauksen!! we love food.
Mallu odotti kunnon pihvi ateriaa. Saimme leipää ja
 kastikkeen seassa oli muutama lihanpala.
Perjantaina töiden ja kivan country-hampurilaispaikan jälkeen, lähdimme tutustumaan paikalliseen yöelämään. Täällä juomakulttuuri on aika erilaista kuin suomessa.

Lauantaina kävimme tuutoreiden kanssa keilaamassa ja törmäsimme kaupungilla toiseen suomalaiseen. On tää maailma pieni paikka. Lauantaina kävimme myös McDonaldsin kävelykaistalla.

Sunnuntai alkoi picnikillä puistossa pitsaa syöden. Pitsa oli 1/5 kuka laittaa pitsaan rusinoita? (täälä on siis kaikki ruokalistat tsekiksi joten koskaan ei tiedä mitä tilaa...) Sunnuntai ilta meni kivasti istuen parvekkeella ja höpötellen mukavia, 6/5.

~XOXO M&S~

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Tomorrow!

Elikkä huomenna siis  meidän matka alkaa! Klo. 8.53 lähtee juna Seinäjoelta. Se menee tikkurilaan ja sieltä vaihetaan junaan joka vie meidät lentokentälle! Lento Prahaan lähtee 16:25. Huiii. Mä menen tänään jo Seinäjoelle yöks, että oon aamulla ajoissa ja saan jätettyä mun auton sinne.

Tajusin vasta eilen, kun kävin moikkailemassa vikaa kertaa ennen reissua isiä,virpiä ja mummua, että mä oikeasti oon lähdössä nyt jonnekkin. Oon panikoinut ja turhautunut pakkaamisen takia monta kertaa... Mulla on tooosi iso matkalaukku. Toisaalta pelkään, että pakkaan liikaa ja toisaalta taas, että pakkaisin liian vähän. Nyt kun oo9n suurinpiirtein saanu pakattua, niin matkalaukku painaa sen 16kg. (Loppujen lopuksi se painoi 18kg)

Oon myös tehnyt itelleni spotifyyn "kauaskotoa"-soittolistan, ja sitä oon nyt kuunnellut koko päivän, haha.

Tää oli tälläinen nopea pikakuulumisten kertominen.  Jänskättää vähän!
T: Marleena 

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Kohta mennään!



Lähtöön enään kuusi päivää! Lähtö valmistelut ja valmennukset käyty ja enään ei tarvitse kuin pakata ja hypätä maanantaina koneeseen, toivottavasti kone ei putoa... Eli minä ja Marleena lähdemme Tsekkiin Brnoon työssäoppimaan. Jännittää ja pelottaa. Tässä tietoa meistä kummastakin.


SUVI
Hei! Oon 18-vuotias tyttönen Nivalasta, ja opiskelen Etelä-Pohjanmaan Opistolla toista vuotta nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Menen Brnossa työssäoppimaan youth drop-in club likusakkiin. Halusin työssäoppimaan Tsekkeihin koska en paljon ole ulkomailla reissannut niin Tsekki kuulosti "turvalliselta" vaihtoehdolta. Olen halunnut heti alusta asti ulkomaille työssäoppimaan, koska minua kiinnostaa eri kulttuurit ja olen seikkailun haluinen.





MARLEENA
Moii! Olen 18-vuotias ihana likka  pienestä kylästä, Lehtimäeltä. Opiskelen nyt kolmatta vuotta nuoriso ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja tarkoituksena olisi valmistua 24.5.2017. Menen Brnossa työssäoppimaan Kindergarten Polackovaan. Haluan ulkomaille työssäoppimaan, koska tykkään matkustella, haluan itsenäistyä ja tässä on loistava tilaisuus avartaa omaa maailmakuvaa. Eniten minua jännittää Tsekissä kulkeminen, rahan käyttö ja kieli. Oma englantini ei ole mikään paras, ja tsekkiä en puhu  (vielä)sanaakaan.